Jotta ensitalvena ei tarvitsisi palella, on polttopuita tehtävä aika paljon tänä keväänä! Siispä kun sattuu niin hyvä sauma että olemme molemmat vapaalla samana päivänä niin se on sitten tietenkin nokka kohti mökkiä ja saha kouraan! Vanhalla pellolla mökin alapuolella kasvaa paljon koivua ja leppää jotka ovat vielä sellaista kokoa että kokemattomampanakin sahankäyttäjänä niitä uskaltaa ruveta kaatamaan. Ja hyvä niin! Sillä sitä me juuri olemme – kokemattomia! Itse olen agrologikoulutuksessani kylläkin myös oppinut vähän moottorisahalla metsähommia tekemään, ja pientä sahaamista on tullut tehtyä töissäkin, mutta isojen puiden kaatamisesta kokemusta on aikalailla pyöreä nolla. Mies taas käytteli sahaa ekoja kertoja vasta nyt. Joten varovaisuus on paikallaan! Mutta jos ei tee, ei myöskään opi, ja jos ei opi, joutuu aina pyytämään muita. Ei kovin hyvä ajatus omavaraisuuden kannalta. Joten pitää siis harjoitella.
Ja toki se haveri kävi. Vähän huono kaadonsuuntaus ja puu kaatui toisen puun latvan haaraan. Siinä sitten yhteistuumin miettimään mikä olisi fiksuin (ja turvallisin!) tapa saada se sieltä alas. Onnistuimme, ja opimme. Joka hetki vähän enemmän.
Rungot pätkimme sellaisiin mittoihin että ne jaksoi yhden miehen (tai naisen) voimin kantaa mäkeä ylös liiterin edustalle. Jatkossa tulee olemaan ihanaa käyttää tähän työvaiheeseen hevosia! Tuo on nimittäin mielestäni se raskain ja tylsin osa puuntekohommissa. Nyt siinä oli onneksi sisko ja ystävä apuna.
Siinä hommia tehdessä tuli myös mietittyä mitä kaadetaan ja mitä jätetään. Peltoa toki tarvitaan peltona, mutta hevosella töitä tehdessä eivät muutamat puut siellä täällä haittaa, luonnon muodot voivat ja saavat säilyä moninaisina. Haapoja säästetään paljon. Niiden kauniiden vihreiden lehtien helinä hiljaisessa kesätuulen illassa kuuluu kauniimpiin asioihin mitä tiedän. Myös isoja koivuja on pihalla paljon ja niilläkin on ehdoton paikkansa. Ja tulevaisuuden isoja koivuja säästämme myös valituille paikoille. Pellon ja metsän rajassa kasvaa tiheää nuorta kuusikkoa, siinä missä aikanaan on ollut pellon ja laidunnetun metsämaan raja. Tähän kaadamme aukkoja, joihin haluan istuttaa lehtipuita, erilaisia, joista toivottavasti kasvaa aikanaan hieno lehtometsän tyyppinen sekametsikkö. Katsotaan miten onnistuu. Lahopuutakin pitää jättää – pikkutikka olisi kovin tervetullut naapuri! Muutamia nuoria koivuja voisi sahata katki parin metrin korkeudelta ja jättää lahoamaan pystyyn. Tai kuten ystäväni ehdotti – kaulaa aina ne puut jotka haluaa polttopuiksi ja antaa niiden kuivua pystyyn ennenkuin kaataa. Tätä kun tekee joka vuosi, olisi tikoilla ja hyönteisillä aina kuollutta puuta tarjolla!
Jokatapauksessa sitä pönttöuunissa rätisevää halkoa osaa varmasti ensitalvena arvostaa erittäin korkealle kun näkee mistä se on otettu ja omalla kädellä sahattu, pilkottu ja pinottu ja tupaan kannettu.